Tallinn Winner 2012

Viikonloppu oli taas ohjelmaa täynnä. Lauantaina vein Viivin hoitoon Ikaalisiin, otin Naavan suoraan kurapeltolenkiltä autoon, käväisin matkalla juhlissa ja ajoin illalla Vantaalle hotelliin. Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys aamuviideltä, suuntana Tallinna ja Winner 2012 -näyttely. Mukaan lähtivät myös naapurin Herra Töpönen (Santtulan Nemo) ja Perro (Santtulan Perro) .
Koirat matkustivat laivamatkan autossa, mammat nauttivat aamiaista. Tallinnassa sitten todettiin, että mikään mukana olleista kolmesta navigointilaitteesta ei löytänyt itseään kartalle, joten etsiydyttiin perille ihan perinteisellä tavalla, ja oltiin Saku Suurhallissa oikein hyvissä ajoin.

Kehä oli vähän myöhässä, mutta mikäs sinä oli odotellessa.



 Ja hyväähän kannattaa odottaa: Perro sai kolmannen junnuserttinsä ja tuli Viron junnuvalioksi sekä parhaana uroksena pokkasi sekä Tallinn Junior Winner ja Tallinn Winner -tittelit. Herra Töpönen sai sertin ja CACIBin ja tuli Viron valioksi.

Naavasta tuomari Ilona Onstenk-Schenk tykkäsi kovasti. Hän sanoi siinä Naavaa tutkiessaan, että hän on usein ollut Espanjassa kataloita arvostelemassa, tämä on aivan excellent! Naavakin sai sertin ja CACIBin ja tuli siis Viron valioksi, bonuksena Tallinn Winner -2012 -titeli. Lopuksi Naava kiersi vielä kehän Perron kanssa ja oli ROP.
Ryhmäkisat vähän venyivät, mutta kannatti odottaa. Kokoontumiskehässä tuomari, sama joka arvosteli rodun, kävi pikaisesti taputtamassa Naavaa päähän, ei juoksuttanut, ei edes vilkaissut sen koommin. Kuvittelin tämän ryhmäkisan jäävän mieleen lähinnä sitä, että minut määrättiin juoksemaan kehän porukan ensimmäisenä. Kerrankin katala on kärjessä :)

Saatiin odotella vielä hyvä tovi. Onneksi ei ollut kiire laivalle. Lopulta tuli ykkösryhmän vuoro ja päästiin liikkeelle.
Hämmästys oli suuri, kun tuomari viittasi Naavan valitsemansa kahdeksan parhaan joukkoon.

 Sitten tuomari kävi kättelemässä ja ajattelin, että meidät jonon ensimmäisenä käteltiin juuri ulos. Mutta ei, seuraavaksi kutsuttiin kehän keskelle neljä sijoittujaa ja muille kiitos. Naava oli valittujen joukossa!

Siinä oli mammalla hengästyttävä paikka yrittää pysyä vauhdilla liikkuvien kilpakumppaneiden perässä. Piti vähän kaarteissa oikaista:)  Ilmeisesti tuomari oli jo rotukehässä päättänyt huomioida Naavan ryhmäkilpailussa ja päädyimme lopulta vihreälle matolle sijalle neljä.

Tosi hienoa, että joskus myös katala noteerataan runsaslukuisessa ykkösryhmässä. Yleensä se on harvinaisempien rotujen kohdalla kierros ja ulos, kiitos kun jaksoitte odottaa. Tulin juuri ajatelleeksi, että Tallinna on ollut hyvä paikka meikäläiselle: edellisen (ja ainoan aikasemman) kerran olin siellä Ossi-papan kanssa vuonna 1998 ja silloinkin sijoituttiin ryhmässä, silloin RYP-5. Kotimaassa ryhmäkehiä on koluttu vuosien saatossa aika monta kertaa ja sijoittumisprosentti on aika paljon huonompi kuin Tallinnan 100 %...muttei 0 kuitenkaan :) Naavalle kerta ei ollut ensimmäinen, se on kertaalleen voittanut pentunäyttelyssä ykkösryhmän ja kerran ollut toinen. Kerran se on junnuna valittu seitsemän parhaan joukkoon, mutta kätelty ulos kalkkiviivoilla.
Mutta tulipahan taas todistettua, että käytännössä suoraan keväiseltä rapapellolta otettuna ja muutaman vedon verran päivän aikana harjalla sipaistuna, lyllertävän tädin esittämänä (ei siis minihametta ja korkokenkiä) voi myös menestyä. Ei tarvitse tuntikausia pestä ja puunata, nyppiä ja föönata, tai sukia  tulikuumalla suoristusraudalla tai sumuttaa suut silmät täyteen kemikaaleja. Eikä tarvitse ilahtua tuomarin tarjoamasta huomiosta...riittää, että sietää :)
Kotona olin puoli kahden huikkeilla yöllä. Aamulla oli vähän väsy lähteä töihin, mutta erittäin onnistunut viikonloppu kaiken kaikkiaan!

Vihdoinkin!

Vihdoinkin kevät! Vihdoinkin tyttöjen juoksut ohi!
Viivi ja Naava päättivät tyypillisesti ajoittaa juoksunsa peräkanaa, ja riemua on riittänyt. Varsinkin Ossi-papan rauha on häiriintynyt pahasti. Se tekee millintarkkaa työtä ulkona etsiessään herkkupissaläikkiä, ja öisin sitten itkettää.
Mielenkiintoista on ollut myös lenkkeily Ruovedellä, täällä kun tulee vastaan tai pihoista perään  ryntää kahleet katkoen tai yli aitojen jos minkälaista turjaketta. Naapuruston samojediuroksen taas eräänä päivänä otin kiinni kotiin palautusta varten, se kun karkasi pihastaan narusta Viivin perään ja tuli mukana kotipihaani saakka. Onneksi silloin Viivin juoksu oli jo ohi...enkä aikaisemmista kokemuksista viisastuneena kulje sielläpäinkään juoksuisen nartun kanssa. Kerranhan tämä sama innokas ja periksi antamaton kosiomies ryntäsi etuovesta sisälle, kun avasin oven. Muutenkin aina välillä ihmetyttää, miten suurpiirteisesti ihmiset koiriensa tontilla/hallinnassa pysymisestä huolehtivat. Varsinkin Naavan kohdalle on osunut tarpeettoman monta päin ryntäävää ja räyhäävää irtokoiraa. Eipä se paljon naurata, kun kuljet pikkupentu hihnassa kävelytiellä  ja pihasta ryntää rottweiler räyhäämään sentin päähän. "Se on ihan kiltti!" Just.
No, Ikaalisissa saamme lenkkeillä ihan vapaasti :)

Siellä kotipihasta rantaan päin on aurattu ihan oma polku. Viikonlopulla tosin oikein varovasti edeten oli jopa hankikantokeli.

Viivi on varmasti jotakin sukua saukoille, sen lempihommaa on mäenlasku. Yleensä sitä harrastetaan takapihan rinteessä tai muuten vain sopivassa lumikasassa. Jäähallin takana jo heti alkusyksystä (ja myöhään keväällä) oleva lumikasa vetää puoleensa satojen metrien päästä. Mutta paremman puutteessa ihan tien penkkakin käy.

Nyt Naavan juoksun innoittamana on aloitettu myös tanssiharjoitukset.

Mutta kevättä kohti tässä mennään. Tänään oli ensimmäinen päivä, kun koirat saivat itsensä kuraisiksi lenkillä. Katuojat juoksee :) Pian ollaan siinä vaiheessa vuotta, että töissä iskee paniikki: ehditäänkö ??

Sawossa

Siinäpä tuli suoritettua talviloman lomaosuus pikakelauksena lauantaina. Perjantaina heti töiden jälkeen nokka kohti Kuopiota, aamulla muikkukukko kauppahallista ja sitten Tuusniemelle näyttelyyn. Naavahan täytti vähän ennen joulua kaksi vuotta ja sitä viimeistä, AVO-luokan serttiä oltiin vailla.
Heti alkajaisiksi oli näyttelypaikalla iloinen yllätys: toinen kehää kiertävä katala oli Naavan vaari Hugo :) JES! Oli tosi mukava nähdä vetreä kymmenvuotias emäntineen.

Kerrankin mentiin kehään niin "naturel", ettei edes kaivettu harjaa repusta koko päivänä. Hihna vaihdettiin Hurtan heijastimesta vähän sirompaan, ja sitten menoksi. Naava käyttäytyi ihan jees, mitä nyt vähän piti  hyppiä mammaa päin. Saatiin, mitä haettiin, sertti avo-luokasta (moneskohan se oli kaiken kaikkiaan?) ja Naavasta tuli FI MVA. Hugo esiintyi hienosti, liikkuu ikäisekseen aivan uskomattoman vaivattomasti ja oli ansaitusti ROP ja ROP-VET.

Ryhmäkilpailuja ja Hugon esiintymistä odotellessa kannustusjoukot (Herra Töpönen ja Naava sekä Hugo itse emäntineen siis) lähtivät luostarikierrokselle. Ensin käytiin Lintulassa, sitten Valamossa kahvilla ja tietysti tekemässä pakolliset tuliaisostokset. Naavan valioitumista ja tulevia Miisan synttäreitä silmällä pitäen ostin pullon Valamon Vaeltajaa sekä mallaslimpun. Nam.

Ryhmäkilpailuissa tuomari pysähtyi Hugon kohdalla tavallista pidempään. Ykkösryhmän tunnetusti kovassa kisassa käveli vielä ohi, mutta veteraanikehässä Hugo valittiin jatkoon seitsemän parhaan joukkoon. WAU! Nahkapäätöksenä tuomari sijoitti kaksi terrieriä ja kaksi paimenkoiraa, joista nahkacollien oli sijoittanut myös ykkösryhmässä kakkoseksi, Hugo siis käteltiin ulos. Mutta hieno esiintyminen ja upea katala!!!

 

Sitten lähdettiin kohti kotia. Lumipyry alkoi Jyväskylän kohdilla, sakeni vain kotia kohti. Väsyneinä mutta onnellisin oltiin kotona kymppiuutisten ainaan. Aika tiivistetyssä muodossa mukava lomakokemus.          

Loppuloma meneekin sitten Ikaalisissa touhutessa.                                                                               

Pakkasta!

Hui, kun on hyytävää! Pakko on ollut luovuttaa ja kävellä töihin. Ei juuri kannata viedä autoa päiväksi parkkikselle seisomaan, kun aamulla mittari huitoo -25 - -30 asteessa. Alimmillaan olen bongannut mittarista lukeman -30,9, mutta hämmästyttävää sekin, että lukema varsinkin aamuisin auringonnousun aikaan muuttuu koko ajan. Viime viikonloppuna auto kävi välillä lämpimässä tallissa sulamassa, sillä seurauksella, että kun piti lähteä hetken kuluttua Ikaalisiin, toinen takapyörä oli jumissa. Mutta pari eestaasliikettä, ja johan kulki.
Koiria ei pakkanen näy haittaavan yhtään. Varsinkin Naava viihtyy ulkona. Kämppä kylmenee, kun sitä ovi levällään yrittää suostutella tulemaan sisälle. Mutta nythän on pakkasten aika, ei olisi yhtään mukavaa tarpoa sohjossa tai sulatella nuoskalumipaakkuja karvoista. Aika pian jo alkaa kevätaurinko lämmittää :)

Ikaalisten pihassa nurmikonleikkausta saa kuitenkin vielä odottaa :)

Upea talvipäivä

Voikohan Suomen talvi tästä enää parantua? Aivan upea sää tänään, tosin aika kipakka pakkanen, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. Aamulenkille lähdettäessä mittari näytti -21,4, päivän mittaan on sitten keli lauhtunut. Hieno auringonpaiste, tuuleton ulkoilukeli, jes!
Viivi on juoksuineen sekoittanut lähipiirin. Ossi-pappa Ikaalisissa oli ulvonut pitkin yötä ja aamulla jo anivarhain vaatinut päästä ulos. Siinä pihan tutkimisessa kireässä pakkassäässä oli mennyt toista tuntia luminäytteitä Viivin eilisen vierailun jälkeen maistellen. Herra Töpönen ulvoo naapurissa eikä suostu syömään parhaimpiakaan herkkuja. Aamupäivällä tosin saivat Viivin kanssa pelehtiä portin läpi, ja Viivin mielestä ainakin etsikkoaika alkaa olla ohi, lopulta alkoi palaa päreet konttaavaan sulhaskandidaattiin. Naava on saanut toimia sijaiskärsijänä, Viivi on kovasti yrittänyt sille  opettaa, miten homma toimii.
Kamera jäi päivälenkillä kotiin, harmi. Juuri kauniimpia talvisia maisemia ei voi olla kuin tänään. Mutta samanlaista talvisäätä on luvassa koko viikoksi, ehkä jonakin päivänä näpit jäädytetään kuvia napsien.

Kaksikymmentä katala(a)vuotta

Tänä iltana tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen katalani Kata Kataloniasta saapui Suomeen. Se oli katala numero 12 Suomessa, ensimmäinen hiekanvärinen narttu. Odotukset olivat korkealla. Siihen asti berni oli ollut se ainoa oikea koira, mutta jollakin katalalla tavalla rotu alkoi kiinnostaa, ja kun rabies-rajat murtuivat ja tuli mahdolliseksi tuoda koiria Espanjasta, monen onnellisen sattumuksen summana Castanea del Gran Kahnn asteli taloon ja sydämeen. Tutustuminen lentokentällä ei nyt ollut niin juhlallinen. Pentu matkusti yhdessä veljensä kanssa ja lentoboksi oli ripuloitu melko räävittömään kuntoon. Kasvattaja (Josefina Gomez-Toldra) toi pennut itse ja vaikka tuontimääräyksistä oli muistutettu monta kertaa, paperit eivät olleet kunnossa ja jouduimme odottelemaan tuntikausia rajaeläinlääkärin saapumista ja pentujen tarkistusta.
Vihdoin kotimatka saattoi alkaa. Ensimmäiseksi kotona pesu kirppushaampoolla ja seuraavana päivänä eläinlääkärin tarkastukseen Tampereelle.





  
Ja siitä se sitten lähti. Katalakorkeakoulu. Kata vei sydämeni...ja melkoisen summan rahaa...Toi tullessaan jotain unohtumatonta ja uskomamatonta sielujen sympatiaa sekä lopulta suuren surun ja murheen. Jouduin hyvästelemään Katan jo ennen kuin sen paperit lopulta saapuivat Espanjasta, alle kaksivuotiaana. Sillä oli kokkidioosi, inhottava alkueläin, jota myös joukkotuhoaseena käytetään, sekä ilmeisesti siitä johtuen sikaripunkki. Jatkuvaa lääkitsemistä, iho ruvella ja maha sekaisin. Lopulta petti maksa. Selvittämättä jäi, johtuiko se taudista vai rankoista lääkityksistä. Mutta sydän oli kultaa, vieläkin itkettää, kun Kataa muistelen.

 

 


Ja niin siinä kävi, että vaikka kuinka olin olevinani berni-ihminen, löysin vielä suuremman sielunkumppanuuden tämän erikoislaatuisen rodun parista. Nyt on menossa viides sukupolvi omia kasvattteja. Eikä ole tarvinnut miettiä rodun vaihtamista. Katan jälkeen tulleet katalat, kantanarttuni Jojo ja sen jälkeläiset nyt jo monessa polvessa siis ovat osoittaneet, että katala on tosi terve ja pitkäikäinen rotu. Olemuksessa on jotain kovasti itseäni miellyttävää.

  

Kata ja Jojo ehtivät viettää yhteistä aikaa vain puolisen vuotta, mutta Jojo sitten elikin liki 15,5-vuotiaaksi. Jojon ensimmäinen pentu Ossi (Santtulan Karlos), ensimmäisestä katalapentueestani on nyt 15 vuotta 6 kuukautta ja 7 päivää...ja sekosi tänään ihan kokonaan uuden espanjattareni Viivin juoksutuoksuista :)
Kuten myös naapurin Herra Töpönen....epätoivoista ulvontaa kuuluu aina välillä, mamma kun on töissä.
Kipakkaa pakkasta noin muuten. Käytiin mökillä lenkillä ja kuskasin äidin äänestämässä. Ikaalisiin ei jääty viikonloppua viettämään, koska juoksuhurmassa siellä ei olisi nukkunut kukaan. Metsäriehumisen jälkeen täällä Ruovedellä ainakin on nyt rauhallista.
Kerrankin on työpöytä tyhjä, ei yhtä ainoata tarkistettavaa paperia (HYVIN HARVINAISTA!). Ehkäpä huomenna vietän kerrankin vapaapäivän!