sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Upea talvipäivä

Voikohan Suomen talvi tästä enää parantua? Aivan upea sää tänään, tosin aika kipakka pakkanen, mutta sehän on vain pukeutumiskysymys. Aamulenkille lähdettäessä mittari näytti -21,4, päivän mittaan on sitten keli lauhtunut. Hieno auringonpaiste, tuuleton ulkoilukeli, jes!
Viivi on juoksuineen sekoittanut lähipiirin. Ossi-pappa Ikaalisissa oli ulvonut pitkin yötä ja aamulla jo anivarhain vaatinut päästä ulos. Siinä pihan tutkimisessa kireässä pakkassäässä oli mennyt toista tuntia luminäytteitä Viivin eilisen vierailun jälkeen maistellen. Herra Töpönen ulvoo naapurissa eikä suostu syömään parhaimpiakaan herkkuja. Aamupäivällä tosin saivat Viivin kanssa pelehtiä portin läpi, ja Viivin mielestä ainakin etsikkoaika alkaa olla ohi, lopulta alkoi palaa päreet konttaavaan sulhaskandidaattiin. Naava on saanut toimia sijaiskärsijänä, Viivi on kovasti yrittänyt sille  opettaa, miten homma toimii.
Kamera jäi päivälenkillä kotiin, harmi. Juuri kauniimpia talvisia maisemia ei voi olla kuin tänään. Mutta samanlaista talvisäätä on luvassa koko viikoksi, ehkä jonakin päivänä näpit jäädytetään kuvia napsien.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Kaksikymmentä katala(a)vuotta

Tänä iltana tulee kuluneeksi kaksikymmentä vuotta siitä, kun ensimmäinen katalani Kata Kataloniasta saapui Suomeen. Se oli katala numero 12 Suomessa, ensimmäinen hiekanvärinen narttu. Odotukset olivat korkealla. Siihen asti berni oli ollut se ainoa oikea koira, mutta jollakin katalalla tavalla rotu alkoi kiinnostaa, ja kun rabies-rajat murtuivat ja tuli mahdolliseksi tuoda koiria Espanjasta, monen onnellisen sattumuksen summana Castanea del Gran Kahnn asteli taloon ja sydämeen. Tutustuminen lentokentällä ei nyt ollut niin juhlallinen. Pentu matkusti yhdessä veljensä kanssa ja lentoboksi oli ripuloitu melko räävittömään kuntoon. Kasvattaja (Josefina Gomez-Toldra) toi pennut itse ja vaikka tuontimääräyksistä oli muistutettu monta kertaa, paperit eivät olleet kunnossa ja jouduimme odottelemaan tuntikausia rajaeläinlääkärin saapumista ja pentujen tarkistusta.
Vihdoin kotimatka saattoi alkaa. Ensimmäiseksi kotona pesu kirppushaampoolla ja seuraavana päivänä eläinlääkärin tarkastukseen Tampereelle.





  
Ja siitä se sitten lähti. Katalakorkeakoulu. Kata vei sydämeni...ja melkoisen summan rahaa...Toi tullessaan jotain unohtumatonta ja uskomamatonta sielujen sympatiaa sekä lopulta suuren surun ja murheen. Jouduin hyvästelemään Katan jo ennen kuin sen paperit lopulta saapuivat Espanjasta, alle kaksivuotiaana. Sillä oli kokkidioosi, inhottava alkueläin, jota myös joukkotuhoaseena käytetään, sekä ilmeisesti siitä johtuen sikaripunkki. Jatkuvaa lääkitsemistä, iho ruvella ja maha sekaisin. Lopulta petti maksa. Selvittämättä jäi, johtuiko se taudista vai rankoista lääkityksistä. Mutta sydän oli kultaa, vieläkin itkettää, kun Kataa muistelen.

 

 


Ja niin siinä kävi, että vaikka kuinka olin olevinani berni-ihminen, löysin vielä suuremman sielunkumppanuuden tämän erikoislaatuisen rodun parista. Nyt on menossa viides sukupolvi omia kasvattteja. Eikä ole tarvinnut miettiä rodun vaihtamista. Katan jälkeen tulleet katalat, kantanarttuni Jojo ja sen jälkeläiset nyt jo monessa polvessa siis ovat osoittaneet, että katala on tosi terve ja pitkäikäinen rotu. Olemuksessa on jotain kovasti itseäni miellyttävää.

  

Kata ja Jojo ehtivät viettää yhteistä aikaa vain puolisen vuotta, mutta Jojo sitten elikin liki 15,5-vuotiaaksi. Jojon ensimmäinen pentu Ossi (Santtulan Karlos), ensimmäisestä katalapentueestani on nyt 15 vuotta 6 kuukautta ja 7 päivää...ja sekosi tänään ihan kokonaan uuden espanjattareni Viivin juoksutuoksuista :)
Kuten myös naapurin Herra Töpönen....epätoivoista ulvontaa kuuluu aina välillä, mamma kun on töissä.
Kipakkaa pakkasta noin muuten. Käytiin mökillä lenkillä ja kuskasin äidin äänestämässä. Ikaalisiin ei jääty viikonloppua viettämään, koska juoksuhurmassa siellä ei olisi nukkunut kukaan. Metsäriehumisen jälkeen täällä Ruovedellä ainakin on nyt rauhallista.
Kerrankin on työpöytä tyhjä, ei yhtä ainoata tarkistettavaa paperia (HYVIN HARVINAISTA!). Ehkäpä huomenna vietän kerrankin vapaapäivän!